Taustaa

Viidesläisyys

Viides herätysliike on sotien jälkeen syntynyt kirkkomme herätysliike. Sen syntyhistoriaan on liitetty erityisesti Urho Muroman toiminta 1920-luvulta lähtien ja Frank Mangsin herätyskokoukset 1940 luvulla. Liikkeen piirissä vaikuttaa nykyisin useita järjestöjä, Suomen Raamattuopiston Säätiö, Suomen Ev.lut. Kansanlähetys, Kansan Raamattuseuran Säätiö, Opiskelija- ja Koululaislähetys, Lähetysyhdistys Kylväjä ja Medialähetys Sanansaattajat.

Laulukirja

Edellä mainitut järjestöt päättivät koota yhteisen laulukirjan. Taustalla on tietoisuus siitä, että vanhojen herätysliikkeittemme yhtenä tunnusomaisena piirteenä ja niitä sisäisesti yhdistävänä tekijänä ovat kunkin omat laulukirjat. Laulukirjan toimituskuntaan koottiin edustus kaikista kirjaa tekevistä järjestöistä. Toimituskunta oli monilla tavoin yhteydessä kirjan tulevaan käyttäjäkuntaan olennaisen laulumateriaalin löytämiseksi. Toiveena oli, että viidennen herätysliikkeen väki voisi ottaa laulukirjahankkeen omakseen ja saisi äänensä kuuluviin sen valmisteluissa.

Lauluehdotukset

Laulukirjaan annettiin internet-sivun kautta loppuvuodesta 2010 tuhansia yksittäisiä lauluehdotuksia. Eri lauluja saatiin koottua toimituskunnan pohjamateriaalin kanssa yhteensä yli tuhat. Lauluvalinnan avuksi järjestettiin keväällä 2011 neuvoa-antavan yleisöäänestys. Toimituskunnalle on lähetetty myös monia täysin uusia lauluja, jotka se kävi erikseen läpi.

Viisikielisen toimituskuntaan kuuluivat

Timo Rämä / SEKL, puheenjohtaja
Kai Niemelä / SEKL
Jussi Pyysalo / KRS
Kalle Virta / KRS
Pertti Kallio / SRO
Mikko Nikula / SRO
Osmo Väätäinen / Kylväjä
Olli Lehmonen / OPKO
Juha Auvinen / SANSA
Anna Karjalainen, viidennen liikkeen lauluperinteen tutkija
Risto Ranta-aho, toimitussihteeri

Työryhmässä ovat aiemmin olleet mukana tai muuten sen toimintaan vaikuttaneet myös Tapsa Jäntti / KRS, Sauli Ahvenjärvi / SEKL, Jussi Miettinen / OPKO sekä Veikko Kurki / SANSA. Laulukirjaprojektin pohjamateriaalin kokosi vuonna 2002 Raamattuopiston kanttorina toiminut Heini Kataja-Kantola.